Työvoitto Kolarista

Kauden neljännessä ottelussaan OuJK kohtasi Kolarin Kontion. Viikkoa aiemmin OuJK:n orastava voittoputki oli katkennut Klubin isännöidessä FC Kemiä maalein 0 – 2. Huolimatta vain 13:sta pelaajan kokoonpanosta Kolariin lähdettiinkin selkeällä tavoitteella että tästä ottelusta pisteet matkaavat takaisin Ouluun. Extra latausta otteluun toi vielä ylimääräinen medianäkyvyys, olihan ottelua saapunut seuraamaan edustusto myös Suomen jalkapallokulttuurin merkittävältä edistäjältä Byyriltä. Lopulta Klubin tavoite toteutuikin kirjavien vaiheiden jälkeen maalein 2 – 3 (2 – 1).

Poikkeuksellisesti Nuottavaaran nurmikentällä Kolarin tekonurmen remontin takia pelatun ottelun alku tarjoili kuitenkin OuJK:lle heti shokkihoitoa. Rankkojen sadekuurojen sävyttämä ottelu ei ollut vanhennut kuin 5. minuuttia kun Kolari oli siirtynyt jo 2 – 0 johtoon Kontion Juuso Kaarnan karatessa osin onnekkaastikin kahdesti maalintekoon. Tämän jälkeen OuJK kuitenkin heräsi otteluun ja kaappasi pallonhallinnan itselleen Kolarin päästessä vain ajoittain hätyyttelemään Klubin maalia. 2 – 1 kavennus syntyi ottelun 30. minuutilla kun OuJK:n vasen puolustaja Tomi Mattila pääsi leikkaamaan keskellä ja laukomaan pallon Kontion maalin vasempaan alakulmaan. Tämän jälkeen Klubilla oli vielä paikkansa mutta tauolle siirryttiin kuitenkin 2 – 1 tilanteessa.

Toinen jakso jatkui siitä mihin ensimmäinen puoliaika jäi, OuJK pyrki hyökkäämän kontrolloidusti rakentaen peliä maata pitkin Kolarin turvautuessa pääasiassa pitkiin palloihin. Tasoitus nähtiin ottelun 71. minuutilla kun nätin seinäkuvion päätteksi OuJK:n Juhoville Eloranta pääsi karkuun Kolarin puolustukselta pakottaen Kolarin rikkeeseen rangaistusalueella. Tuloksena rangaistuspotku josta Juppi itse viimeisteli tyylikkäästi tasoituksen. Tästä vain 10 minuuttia myöhemmin olikin sitten ottelun voittomaalin vuoro, Markus ”Makke” Linnakankaan viimeistellessä Euro Goals tasoisen laukauksen Kontion maalin vasempaan yläkulmaan. Päälle ilmavat tuuletukset ja taululle tulos 2 – 3. Johtomaalin jälkeen Klubi passivoitui ja antoi tarpeettomasti hallinnan Kontiolle. Tulosta ei kuitenkaan syntynyt joka näytti turhauttavan muutamat Kontion pelaajat, otteet kovenivat ja menivät lopussa jo suoriksi vahingoittamisyrityksiksi. Tuomarin katsoessa näitä sikailuja läpi sormien meni ottelun loppu sekavaksi puolin ja toisin huuteluksi, loppuvihellyksen jälkeen nähtiin myös punaista kun lappu tuli OuJK:n pelaajalle näistä räikeistä vääristä vihellyksistä keskustelusta. Selkeä alisuoritus siis ottelun erotuomarilta. Näistä keskustelua jatketaan kuitenkin muilla foorumeilla.

Seuraavaksi OuJK saakin keskittyä harjottelemaan lähes kuukauden seuraavan pelin ollessa ohjelmassa vasta 13.8 jolloin Heinäpään nurmella vastaan asettuu sarjan piikkipaikoilla keikkuva KePS/Akatemia