OuJK:n ottelut jatkuivat lauantaina Palloliiton sarjoihin täksi kaudeksi paluun tehnyttä Sirkkakosken Sisua vastaan. Tasaisen ottelun jälkeen voittajaksi valikoitui OuJK maalein 4 – 2 (2 – 1). Näin Klubin taistelu sarjan kärkipaikoista pysyi edelleen hengissä.
OuJK sai otteluun salama-alun ja siirtyi 1 – 0 johtoon alle minuutin pelin jälkeen Jarkko Venäläisen kaukolaukauksella. Vielä kun Ville Rimpinen viimeisteli 2 – 0 maalin ottelun 18. minuutilla alkoi Klubin voitto näyttää selvältä. OuJK kuitenkin passivoitui ja SirSi pääsi luomaan enenevissä määrin tilanteita, etenkin SirSin erikoistilanteet aiheuttivat ongelmia OuJK:n puolustukselle. Kavennus nähtiinkin juuri näin ottelun 33. minuutilla kun SirSin Ville Saikkonen pääsi puskemaan kavennusmaalin. Näin tauolle siirryttiin 2 – 1 lukemissa.
Toiselle puoliajalle OuJK palasi taas astetta aktiivisempana. 3 – 1 johtomaalin pääsi taikomaan Otto Valtonen ja jälleen maalin jälkeen OuJK passivoitui ja luovutti otteen SirSille. Näin jatkettiin ottelun 68. minuutille jolloin SirSi onnistui kaventamaan tilanteeksi 3 – 2. Klubi kuitenkin viimeisteli numerot 4 – 2:een välittömästi aloituksesta kun Lauri Leinonen pääsi keskittämään upeasti Ville Rimpiselle joka pääsi vapaasti sjoittamaan maalin edesta loppulukemat. Näin Klubille tärkeät kolme pistettä joiden kera on hyvä lähteä sarjan kolmeen viimeiseen kamppailuun.
Seuraavaksi Klubia vastaan asettuu Puleward City. Ottelu pelataan maanantaina 7.9 klo 17:30 Pateniemen tekonurmella