Kauden kolmanneksi viimeisessä ottelussaan OuJK kohtasi Puleward Cityn. OuJK:lla panoksena ottelussa oli siirtyminen sarjan piikkipaikalle, Puleward City pääsi puolestaan pelaamaan ilman paineita ja hakemaan historiansa ensimmäistä voittoa OuJK:sta. Tällä kertaa palkinnon ottelusta sai Puleward City ottelun päättyessä kotijoukkueen 2 – 1 (0 – 0) voittoon.
Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä, tosin jo alusta asti oli näkyvillä että Puleward oli tullut otteluun ennakkoluulottomasti. OuJK:n pelinrakentelu puolestaan yskähteli joka johti useisiin turhiin pallonmenetyksiin sekä turhiin rikkeisiin kun syöttövirheitä jouduttiin paikkaamaan. Ongelmien aiheuttajana oli paljon omaa huolimattomuutta mutta myös Pulewardin karvauspelin hyvyyttä. Puolen tunnin pelin jälkeen Puleward Cityn hivenen löysätessä karvaustaan sai OuJK myös aikaiseksi muutamia hyökkäyksiä. Näistäkään ei kuitenkaan muodostunut mitään vaarallisempaa ja näin ollen tauolle siirryttiin 0 – 0 lukemissa.
Toinen puoliaika alkoi pitkälti samalla kaavalla kuin ensimmäinenkin. Molemmat joukkueet pyrkivät pelaamaan mutta jälleen Klubi sortui huolimattomuuteen luvuttaen pallon turhan usein turhan helposti vastustajalle. Lisäksi rikkeistä Puleward City sai useita vaarallisia vapaapotkuja jollaisesta syntyi myös ottelun avausmaali kun 62. minuutin kohdalla Pulewardin pelaaja pääsi vapaapotkun jälkitilanteesta puskemaan pallon vapaasti maaliin takatolpalta. Maalin jälkeen OuJK:kin pääsi peliin paremmin mukaan ja sai luotua puolittaisia paikkoja Pulewardin vetäytyessä ja panostaessa vaarallisiin vastaiskuihin. Klubin panostus hyökkäykseen tuotti lopulta tulosta ottelun 88. minuutilla ryhmitysmuutoksen jälkeen kun Klubi siirtyii ensin käyttämään kahta hyökkääjää ja siirtyi samalla kolmen pelaajan alakertaan. Tällöin Juhoville Elorannan syöttö maalille tavoitti Antti Soinin joka maalin etutolpalta tasoitti tilanteeksi 1 – 1. OuJK juhla oli kuitenkin ennenaikainen, joukkueen jatkaessa hyökkäysvoittoisesti pääsi Puleward City vielä yliajalla iskemään voittomaaliksi jääneen 2 – 1 osuman nopean vastahyökkäyksen päätteeksi. Näin pisteet Pulewardille ja OuJK:n noususaumat kokivat ratkaisevan kolauksen.
OuJK:n ottelut jatkuvat jo tulevana lauantaina kun vastaan asettuu sarjaa edelleen tappioitta johtava Ponkilan Pantterit. Ottelu pelataan Talvikkipuiston tekonurmella lauantaina 12.9 klo 13 alkaen.