Kauden toinen voitto Herkku-Papoista

Klubi nappasi kauden kolmannessa pelissä kauden toisen voittonsa Herkku-Papoista luvuin 1 – 2 (0 – 2). Ottelu alkoi OuJK:n selkeällä hallinnalla Herkkujen turvautuessa yksittäisiin pistohyökkäyksiin. Numerot pysyivät kuitenkin 0 – 0:ssa aina pelin 30 minuutille saakka jolloin Markus Linnakangas onnistui ensimmäisen kerran ohittamaan Herkku-Pappojen erinomaisesti pelanneen maalivahdin. 0 – 2 maali syntyi puolestaan aivan ensimmäisen puoliajan lopussa Otto Valtosen viimeistellessä varmasti rangaistuspotkusta.
Toiselle puoliajalle Klubi tuli tuudittautuneena jo varmaan voittoon ja täten Herkku-Papat saikin paremmin otetta pelistä. Kavennusmaali nähtiin 57 minuutin kohdalla nopeasta vastahyökkäyksestä. Maali jäi kuitenkin ottelun viimeiseksi ja näin kaikki kolme pistettä OuJK:lle.