Vuosi 2021 sujui Oulun Jalkapalloklubilta otsikon mukaisesti vaihtelevissa tunnelmissa. Kausi oli jälleen koronapandemian johdosta hajanainen mikä näkyi suorituksissa läpi kauden. Korona vaikutti tekemiseen etenkin talvikaudella, ensin futsal kausi keskeytettiin vain muutaman pelatun ottelun jälkeen. Samalla keskeytyivät myös kaikki harjoitusvuorot melkein viideksi kuukaudeksi ja takaisin kentille päästiin vasta huhtikuun lopulla. Luonnollisesti tämä myös siirsi jonkin verran jalkapallon sarjakauden ensimmäisiä otteluita, alustavasti sarjakauden oli ollut tarkoitus alkaa jo huhtikuussa.
Pelaamaan päästiin onneksi viimein 13.5 kun OuJK:n avausottelussa kohdattiin Hercules/Young Boys. Vaikka takana oli vain muutamat harjotukset puolen vuoden tauon jälkeen, peli näytti Klubin osalta ajoittain yllättävänkin hyvältä, tosin maalipaikkoja joukkue tuhlasi lukuisia. Osansa esitykselle oli myös Herculeksen harjottelemattomuudella ja kapealla materiaalilla. Ensimmäisestä pelistä kuitenkin siis tyylipuhdas voitto maalein 5-0 (3-0). Sarjan toisessa ottelussaan OuJK sai vastaansa sarjan uuden tulokkaan ja samlla yhden ennakkosuosikeista, Kainuun Ärjyn. Tasainen kamppailu Talvikkipuiston tekonurmella päättyi lopulta pistejakoon 1-1 (1-1). Kamppailussa ei esitettty hienouksia kummankaan joukkueen osalta pelin pyöriessä pääasiassa keskialueella. Pisteet jakoon siis jälkikäteen ajateltuna aika oikeutetusti.
Seuraavassa ottelussa Klubi palautettiinkin maanpinnalle kun vastaan asettui sarjan toinen tulokás OHF. Vain muutaman päivän lepoaika Ärjy-ottelun jälkeen ei auttanu asiaa kun vikkelästi liikkunut OHF käytännössä juoksi OuJK:lta jalat alta. Tiivis otteluohjelma alkoi näkyä pahasti pienten lihasvammojen muodossa kun useita pelaajia loukkaantui ottelun aikana. Klubi pysyi mukana ottelussa vain ajoittain OHF:n muutoin hallitessa ottelua mielin määrin. Tästä pelistä pisteet selkeästi paremmalle OHF:lle maalein 9-1 (5-0). Heikot esitykset jatkuivat myös seuraavassa ottelussa kun Klubi kohtasi Villan Pojat. Kenttätapahtumissa Villan Pojat oli hivenen niskan päällä mutta Klubillakin oli hetkensä, tällä kertaa kaaduttiin helppoihin virheisiin kun Villan maaleista kolme neljästä tuli selkeistä Klubin virheistä. Ja kun OuJK onnistui maalineteossa vain kerran, pisteet Villan Pojille maalein 4-1 (3-0). Pientä iloa heikosta tuloksesta huolimatta aiheutti kuitenkin saman illan pitkään odotettu ja pitkän kaavan mukaan vietetty saunailta.
Myös seuraava ottelu mentiin mollivoittoisesti, valtavan määrän paikkoja tuhlaillut OuJK onnistui häviämään heikolle PonPa 2:lle maalein 2-3 (1-2) ja kun vielä seuraavakin peli Puleward Cityä vastaan päättyi 2-0 tappioon, löysi Klubi itsensä sarjan häntäpäästä ja neljän pelin tappioputkesta. Tämän jälkeen kuitenkin päästiin pitkästä aikaa myös voittojen makuun, ensin LiKi kaatui viraissa 1-3 (0-1) hyvän esityksen jälkeen, seuraavaksi haettiin revanssi Ponkilasta luvuin 1-4 (1-2) ja pisteet myös toisesta LiKin kohtaamisesta maalein 5-0 (0-0). Tämän jälkeen kohdattiin vielä vajaamiehinen Hercules/Young Boys joka kaatui 1-12 (0-5). Pisteet otettiin siis niistä peleistä mistä ne kuuluikin ottaa.
Kauden näljään viimeiseen otteluun lähdettiin selkeistä asetelmista, sarjan top-4:seen ja samalla ylempään loppusarjaan pääsy edellytti voittoja myös tulevista peleistä kun jäljellä oli vain neljä ottelua. Ja jäljellä oli vain sillä hetkellä sarjassa OuJK:n yläpuolella olevia joukkueita. Ensin kohdattiin Villan Pojat, joka oli kuitenkin selkeästi parempi maalein 1-6 (0-5) ja seuraavaksi kärsittiin katkera tappio OHF:lle maalein 3-4 (1-2). Toiseksi viimeisessä ottelussa vierailtiin Kajaanissa Ärjyn vieraana, jälleen tuloksena tappio maalein 1-0 (1-0). Sarjan viimeiseen otteluun Puleward Cityä vastaan lähdettiin selkä seinää vasten, vain voitolla Klubi olisi säilyttämässä mahdollisuutensa ylempään loppusarjaan. Sateisessa säässä Patelan nurmella pelatun pelin vei kuitenkin tapahtumarikkaiden vaiheiden jälkeen Puleward City maalein 2-3 (0-2). Näin OuJK:n sijoitukseksi etelälohkossa 5. sija. Lisäksi kun alempaa loppusarjaa ei lopulta pelattu, loppui kausi siis tällä kertaa jo elokuun puolessa välissä.
Kausi päättyi siis lopulta pettymykseen. Joukkue pääsi vain ajoittain omalle tasolleen kauden aikana, keskikesän hyvät otteet eivät valitettavasti kantaneet syksyyn asti. Sarjassa oli myös tällä kertaa neljä parempaa joukkuetta joita vastaan pelatuista kahdeksasta pelistä Klubi sai naarattua vain yhden pisteen. Tämä kertoo selkeästi sen että ylempään loppusarjaan ei tänä vuonna ollut mitään asiaa vaan sarjan 5. sija oli täysin ansaittu. Tulevalle kaudelle riittää siis myös reilusti parannettavaa.
Kauden päätöstä vietettiin 18. syyskuuta kun Klubi vietti perinteisen kauden päätössaunaillan. Tällä kertaa ohjelmassa oli myös joukkueen sisäinen peli Raatin tekonurmella jossa ottivat mittaa toisistaan kapteeniston jakamat joukkueet muutamilla vierailevilla vanhoilla klubilaisilla täydennettyinä. 2 * 30 minuutin peli päättyi lopulta tasatulokseen jonka jälkeen oli aika siirtyä saunomaan pitkän kaavan mukaan.
Kauden päätteeksi perinteisesti myös palkittiin seuraavat pelaajat:
Paras pelaaja: Ville Rimpinen
Paras puolustava pelaaja: Johannes Leinonen
Paras hyökkäävä pelaaja: Antti Soini
Vuoden tulokas: Marko Mattsson
Vuoden Klubilainen: Miika Hämeenaho
Pistepörssin voittaja: Antti Soini (9 + 4 = 13)
Aktiivisin harjoittelija: Jarkko Venäläinen (94,00%)